Kasvattajakruunu 2010


Kasvattajakruunu on VRER:n alainen suurkilpailu, jonka tarkoituksena on palkita sekä parhaimmisto uraansa aloittelevista juoksijoista, että näiden kasvattajat. Kilpailu järjestetään lämminverisille ja suomenhevosille.

Kasvattajakruunu virtuaalimaailmassa

Kilpailu on järjestetty ensimmäistä kertaa vuonna 2002 Ravitalli Ninitrassa ja perinne jatkui aina vuoteen 2007 asti. Vuonna 2008 kilpailua ei pidetty. 2009 Burnout Stable järjesti Kasvattajakruunun. Tänä vuonna Kasvattajakruunu pidetään Kriden (Luned Sporthorses) ja Unicornin (Ravitalli Vaski) yhteistyönä.

Kasvattajakruunussa juostaan perinteiseen tapaan kolme karsintalähtöä sekä finaali. Jokaisen karsintalähdön neljä parasta pääsevät finaaliin. Pääpalkinto on 25 000 v€ ja lisäksi kasvattaja saa 10 000v€. Karsintalähdöt juostaan 28.4. ja finaali 29.4. Karsintalähdöt juostaan tasoitusajoina 2100m matkalla ja finaalissa lähdetään auton takaa 2100m matkalle.

Aiemmin valintakriteerinä oli vähintään 30 rankingpistettä kerännyt isäori, mutta koska rankingista puuttuu osa pisteistä, kriteerejä muutettiin tänä vuonna. Myös sarjat uudistettiin tänä vuonna. Aiemmin on ollut 2 sarjaa, toinen lämminverisille ja toinen suomenhevosille, mutta tänä vuonna sarjoja on 4 kappaletta.

Osallistumisehdot

1. Osallistuvan lämminverisen tulee olla 2-4-vuotias ja suomenhevosen 3-5-vuotias ja sen tulee olla juossut vähintään koelähtö hyväksytysti.
2. Osallistuvan hevosen isän on täytettävä seuraavat ehdot:
a. Isän täytyy olla olemassa virtuaalimaailmassa.
b. Isän on oltava juossut vähintään 20 kisaa (ulkomailla juostut kisat eivät käy).
c. Isän täytyy olla vähintään 15,0-aikainen (lämminverinen) ja 27,0-aikainen (suomenhevonen).

Sarjat

- 2-vuotiaat lämminveriset
- 3-4-vuotiaat lämminveriset
- 3-vuotiaat suomenhevoset
- 4-5-vuotiaat suomenhevoset

Kutsut

Karsinnat 28.4.
Finaali 29.4.

Osallistuthan kumpaankin kutsuun erikseen. Kasvattajakruunun Finaalilähtöihin ei voi osallistua suoraan, finaalipäivänä on muita oheislähtöjä.